Viikki
Kuva: Rami Valonen

Karttaholvi järjestänyt jo yli 300 suunnistussuoritusta

Kirjoittaja
admin
16.2.2021

Vuoden 2021 poikkeusolojen aikaan aloimme pienellä porukalla kehittää palvelua, josta suunnistusratojen ostaminen olisi mahdollista koska tahansa. Tavoitteena oli, että suunnistamaan pääseminen tulisi olla helppoa, vaivatonta ja nopeaa. Halusimme myös, että suunnistaja näkee millaista rataa on ostamassa, toimitus on salamannopea ja muutenkin homma toimii moitteetta. 

Nyt 9kk myöhemmin Karttaholviksi nimetty kartta-asissistenttimme on toimittanut salasanasuojattuja PDF-harjoituksia yli 300 ja palvelu on todettu toimivaksi. Seuraava askel on myös otettu ja liittouduimme huippusuunnistajien kanssa. Ajatus on hyvin selkeä: teemme huippusuunnistajien kriteerit täyttäviä harjoituksia, joka parantaa lajin harjoitteluolosuhteita ensin Helsingissä ja myöhemmin muualla Suomessa. Sprinttiakatemia on ensimmäinen harjoituspaketti, mutta ei viimeinen. Näkemyksemme mukaan maailmaan mahtuu edelleen paljon lisää suunnistajia ja suunnistusta. Ja jotta suunnistaminen onnistuu, on karttojen saatavuus oltava yhtä helppoa, kun uimahallin ovesta sisäänastuminen. 

Missiomme ja visiomme on hyvin selkeä: 

1. Huippusuunnistajat tekevät laadukkaita maailman luokan harjoituksia

2. Me tarjoamme radat huipulle pyrkivien urheilijoiden käyttöön sulejtuissa harjoituksissa

3. Laadukkaat harjoitukset ovat kaikkien saatavilla Karttaholvissa

4. Karttaholvi toimittaa ratoja koska tahansa, kun suunnistuskärpänen puraisee

Tällä tavoin kartat pysyvät kunnossa, ne ovat laajassa käytössä, huippu-urheilijat saavat hyviä treenejä ja suunnistuksen määrä kasvaa. Seuraavia askeleita on jo mietitty, mutta missio on selvä: “Tehdä suunnistuksesta helppo laji harrastaa”.


Treenejä voi tutkia täältä: 

Karttaholvi


Muuta kiinnostavaa

Laajan rintaman rynnistys Bodomilla...

Olemme mukana mahdollistamassa vuoden 2021 Suunnistusliigaa yhtenä pääyhteityökumppanina. On hienoa päästä mukaan laadukkaaseen huippu-urheilutuotteeseen

Vuoden 2021 poikkeusolojen aikaan aloimme pienellä porukalla kehittää palvelua, josta suunnistusratojen ostaminen olisi helppoa...

Tiimi kovassa vauhdissa Himosvuorella - Talvinen kovatasoisen kisan toinen

Kotimainen BUFF Trail Tour polkujuoksusarja käyntiin Pyhällä - Talvinen karkasi voittoon